Akuuttihoito lemmikeille
Eläinlääkäriasema Sunissa varaamme päivittäin aikoja akuuttipotilaille, jotta hoitoon pääsy olisi mahdollisimman nopeaa ja vaivatonta.
Akuuttihoito lemmikeille
Lemmikin sairastuessa tai loukatessa itsensä yllättäen on eläinlääkärille päästävä nopeasti. Meillä Sunissa on ajanvarauksessa päivittäin varattuna aikaa akuuttipotilaille, jotta hoitoon pääsy olisi mahdollisimman sujuvaa. Ajanvaraus näille ajoille soittamalla Sunin ajanvaraukseen. Huomaathan myös, että nettiajanvarauksessamme näkyvät saman päivän vapaat ajat.
Akuuttipotilaan käynnillä teemme lemmikille voinnin tarkastuksen (yleistutkimus), minkä perusteella määritämme tarvittavat jatkotutkimukset ja hoitotoimenpiteet. Tilanteesta riippuen hoidoksi voi riittää esimerkiksi lääkekuuri, nesteytys tai haavan ompelu. Voimme myös joutua varaamaan lemmikille uuden ajan, jos hoito sitä vaatii.
Pikaista hoitoa vaativia tilanteita ovat esimerkiksi:
– Virtsatieoireilu: tihentynyt ja/tai hankaloitunut pissaaminen, verinen virtsa, virtsaamattomuus
– Oksentelu ja/tai ripuli, jos lemmikin yleiskunto on heikentynyt
– Märkivät ihotulehdukset
– Korvatulehdukset
– Ontuma, jos lemmikki ei varaa lainkaan painoa jalalle
– Haavan ompelu (4 tunnin kuluessa haavan syntymisestä)
– Muu tilanne, jossa lemmikin vointi äkkillisesti muuttuu huonommaksi